Uudenutuvan energian siirtymisen haasteet: Kannattavuus ja rakenteelliset ongelmat

Vuonna 2014 norjalainen energiayhtiöiden konsortio aloitti suunnitelmat merkittävästä tuulivoimapuistosta Fossun niemimaalla, voittaen paikallisten saamelaispaimenten vastustuksen, selvittäen poliittiset esteet ja hankkien tarvittavat luvat. Valtion omistama yhtiö Statkraft kuvasi aluksi projektia eteneväksi sujuvasti vuoteen 2015 asti, jolloin se äkillisesti keskeytti projektin, vedoten ennakoimattomiin haasteisiin huolimatta uusiutuvan energian kustannusten laskusta ja kapasiteetin kasvusta.

Keskustelu korostaa uusiutuvan energian siirtymän monimutkaisuuksia viitaten Brett Christopherin kirjaan 'Hinta on väärä.' Se korostaa, että huolimatta ilmeisestä uusiutuvan kehityksen noususta, merkittäviä esteitä on edelleen, erityisesti fossiilisten polttoaineiden riippuvuuden kontekstissa. Uusiutuvan energian siirtymisen kiireellisyys korostuu tarpeesta pitää globaalin lämpötilan nousu alle 2 celsiusasteen, mikä edellyttää uusien fossiilisten polttoaineiden infrastruktuurien lopettamista ja tuuli- ja aurinkoenergian massiivista lisäämistä.

Huolimatta kukoistavan uusiutuvan energian sektorin kertomuksesta, todellisuus on, että fossiilisten polttoaineiden tuotanto jatkaa kasvuaan uusiutuvan kapasiteetin rinnalla. Vaikka uusiutuvan energian kustannukset ovat romahtaneet ja aurinkoenergia on nyt halvempaa kuin fossiiliset polttoaineet 96 %:ssa maailman markkinoista, odotettua siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin ei ole tapahtunut. Kansainvälinen energiajärjestö on aiemmin tunnistanut kustannukset esteenä tuulivoiman kehittämiselle, mutta nykyisten alhaisten kustannusten myötä odotettu siirtyminen uusiutuviin energialähteisiin on edelleen saavuttamaton.

Kerronta piirtää historiallista rinnastusta 1800-luvun alkupuolelle, jolloin puuvillatycoon Kirkman Finlay suosii vesivoimaa höyrykoneiden sijaan niiden kustannustehokkuuden vuoksi. Hänen vesipyöränsä tarjosivat runsaasti ja edullista energiaa, mikä havainnollistaa aikaa, jolloin uusiutuvat energialähteet olivat paitsi mahdollisia myös suosittuja. Tämä historiallinen konteksti korostaa jatkuvaa kamppailua nousevien uusiutuvien teknologioiden ja vakiintuneiden fossiilisten polttoainejärjestelmien välillä.

Vuoteen 1870 mennessä vesivoimalla tuotettu sähkö, joka oli aikaisemmin runsasta ja halpaa puuvillatehtaissa, oli lähes hävinnyt fossiilisten polttoaineiden höyrykoneen myötä. Andreas Malm väittää kirjassaan 'Fossil Capital', että höyryvoima tuli hallitsevaksi ei kustannusten tai runsauden vuoksi, vaan koska se tarjosi suurempaa joustavuutta energian tuotannossa ja sopi yksityiseen omistukseen, mikä mahdollisti teollisuusyrittäjien suuremman kontrollin tuotannosta ja työvoimasta, mikä lopulta johti voittojen kasvuun.

Tänään yhteiskunta kokee toisen energiasiirtymän, tällä kertaa fossiilisista polttoaineista uusiutuviin lähteisiin, kuten tuuli- ja aurinkoenergiaan. Kuitenkin, huolimatta tuuli- ja aurinkoenergian alhaisemmista elinkaarikustannuksista verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin, siirtymä on pysähtynyt. Pääasiallinen este on odotettu voitto uusiutuvista projekteista, joita pidetään vähemmän kannattavina kuin fossiilisten polttoaineiden investointeja, mikä johtaa sijoittajien kiinnostuksen puutteeseen.

Vuoden 2023 tutkimus paljasti, että 80 % öljy-, energia- ja kemianteollisuuden johtajista pitää kykyä tuottaa hyväksyttäviä tuottoja uusiutuvista projekteista merkittävänä esteenä hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle. Suuret öljy-yhtiöt, kuten BP ja Shell, ovat vähentäneet uusiutuvien investointien määrää pettyneiden tuottojen vuoksi, ja BP:n toimitusjohtaja on ilmaissut pettymyksensä heidän uusiutuvista investoinneistaan, kun taas Shell on keskeyttänyt kulutuksensa tällä alueella.

Fossiilisten polttoaineiden yritysten sisäinen tuottoaste vaihtelee 20 %:sta 50 %:iin, kun taas tuuli- ja aurinkoenergian osalta se on vain 5 %:sta 10 %:iin. Tämä jyrkkä ero kannattavuudessa tekee fossiilisten pääomasijoittajien vaikeaksi perustella investointeja uusiutuviin energialähteisiin. Shellin toimitusjohtaja myönsi, että ilman kaksinumeroisia tuottoja yrityksen on harkittava uudelleen osallistumistaan uusiutuvaan energiaan, korostaen kannattavuuden tarvetta liiketoimintapäätöksissään.

Kapitalismissa investointipäätökset perustuvat ensisijaisesti voitontavoitteluun eikä altruismiin. Nykyisten korkojen tarjotessa 5 % tuottoja riskittömistä vaihtoehdoista, kuten pankkitalletuksista tai Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjoista, tuulivoimaloiden rakentamiseen liittyvät riskit muuttuvat vähemmän houkutteleviksi. Brett Christopher korosti, että uusiutuvan energian hankkeiden kehittämiseen liittyvä vaiva ei ole sen arvoista, kun turvallisempia, vertailukelpoisia tuottoja on saatavilla.

Andreas Malm väittää, että energiasiirtymät kapitalismissa liittyvät perustavanlaatuisesti investointipäätöksiin, joita hallituksen vaikutus usein ohjaa, mutta harvoin demokraattisten prosessien kautta. Uudenutkivien energiahankkeiden korkeat alkuinvestoinnit vaativat merkittävää rahoitusta yksityisiltä sijoittajilta, mikä tekee heidän mielipiteistään kriittisiä. Jos sijoittajat päättävät olla rahoittamatta uusiutuvia hankkeita alhaisten odotettujen voittojen vuoksi, nollahiilipäästöinen siirtymä on epätodennäköinen.

Ehdotettu tuulivoimala Fosunin niemimaalla havainnollistaa uusiutuvan energian hankkeiden haasteita kapitalismin alla. Alkuperäisen innostuksen jälkeen kannattavuusanalyysit paljastivat epäedullisia ennusteita, mikä johti Stockcraftin ilmoitukseen, että keskisen Norjan hankkeet eivät olisi kannattavia. Tämän seurauksena sijoittajat vetäytyivät, jättäen hankkeen toteutumatta, korostaen, että voitto, ei hinta, on ratkaiseva tekijä uusiutuvassa siirtymässä.

Keskustelu alkaa kyseenalaistamalla uusiutuvien energialähteiden kannattavuus huolimatta väitteistä, että halpa tuotanto johtaa parempiin voittoihin. Ymmärtääkseen tämän puhuja korostaa tarvetta tutkia energiamarkkinoiden monimutkaisuutta, jossa uusiutuvien energialähteiden kannattavuus lopulta määräytyy.

Historiallisesti, aina 1990-luvulle asti, sähköntuotanto oli pääasiassa valtion hallitsemaa, ja sähköntuotanto, siirto ja jakelu olivat hallituksen säätelemien yritysten hallinnassa. Brett Christophers korostaa, että suurikokoiset, pystysuorasti integroidut sähköyhtiöt hallitsivat sektoria, erityisesti toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, mikä johti palveluiden yhdistämiseen alueellisiin tai kansallisiin yksiköihin.

1990-luku merkitsi merkittävää muutosta, kun neoliberalismi ja vapaan markkinatalouden ideologiat alkoivat muokata sähkösektoria. Tämä muutos sisälsi eriyttämisen, demonopolisoimisen, yksityistämisen ja markkinoistamisen, mikä muutti perustavanlaatuisesti sitä, miten sähköntuotanto oli järjestetty, erityisesti Yhdysvalloissa, missä itsenäisten sähköntuottajien osuus nousi alle 2 %:sta vuonna 1997 42 %:iin vuoteen 2020 mennessä.

Sähkön tuotannon eriyttäminen on johtanut erittäin yksityistettyyn ja kilpailulliseen uusiutuvan energian sektoriin. Vuonna 2020 itsenäiset tuottajat vastasivat 80 % tuuli- ja aurinkoenergian tuotannosta Yhdysvalloissa. Tämä muutos ei rajoittunut vain Yhdysvaltoihin; Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin vaikutuksesta kehitysmaiden energiasektorit pakotettiin myös eriyttämään ja yksityistämään.

Yksityistämisen ja sähköntuotannon eriyttämisen myötä markkinadynamiikasta on tullut ratkaisevaa. Eriytetyt tuottajat myyvät sähköään tukkumarkkinoiden kautta jälleenmyyjille, jotka sitten myyvät sen kuluttajille. Tämä rakenne muistuttaa viljelijää, joka myy tuotteitaan ruokakauppaan, jossa tukkumarkkinat vaikuttavat uusiutuvan sähköntuotannon odotettuun kannattavuuteen.

Puhuja selittää spot-markkinoiden toimintaa, joissa yksityiset energian tuottajat tekevät tarjouksia myydäkseen sähköä seuraavalle päivälle. Nämä tarjoukset järjestetään halvimmasta kalleimpaan, ja tuottajat saavat maksun korkeimman tarjouksen mukaan, joka täyttää kysynnän. Tämä kilpailullinen tarjousprosessi luo "kilpailun pohjaan" energian tuottajille, sillä heidän on myytävä alimmalla hinnalla varmistaakseen, että heidän energiansa myydään.

Intensiivinen kilpailu uusiutuvan energian markkinoilla johtaa tilanteeseen, jossa edullisemmasta uusiutuvasta tuotannosta saatu kustannustehokkuus siirtyy alaspäin siirtoon, jakeluun ja lopulta kuluttajille. Tämä kilpailutilanne vähentää uusiutuvan energian kannattavuutta, sillä kaikki kustannussäästöt imeytyvät nopeasti markkinoille.

Energian spot-markkinoiden volatiliteetti vaikeuttaa edelleen kannattavuutta. Kun uusiutuvan energian tuotanto on korkeaa, hinnat voivat laskea merkittävästi, kun taas alhaisen tuotannon aikana hinnat voivat määräytyä kalliimpien kaasugeneraattoreiden mukaan. Tämä vaihtelu korostaa uusiutuvan energian tuottajien kohtaamia haasteita kannattavuuden ylläpitämisessä vaihtelevissa markkinaolosuhteissa.

Keskustelu korostaa energian hintojen päivittäisiä villiä vaihtelua, painottaen, että uusiutuvien energialähteiden alhaisemmat rakennus- ja tuotantokustannukset eivät takaa kannattavuutta. Tämä johtuu globaalista eriytetystä, yksityistetystä ja markkinoituneesta lähestymistavasta energiajärjestelmiin, mikä saa pankit ja rahoitussektorin epäröimään investointeja uusiutuvien rakennukseen. Uusiutuvien energialähteiden vaihtelu, jossa alkuinvestoinnit muodostavat 80-90 % elinkaaren käyttökuluista, esittää merkittävän riskin sijoittajille, erityisesti kun markkinoista tulee yhä kilpailullisempia, mikä johtaa voittojen vähenemiseen.

Puhuja väittää, että on epärealistista odottaa, että 15 %:n tai suurempien tuottojen tottuneet yritykset siirtyisivät uusiutuviin liiketoimintoihin, jotka tuottavat vain kolmanneksen tuosta tasosta. Volatiliteettiin ja kannattamattomuuteen vastauksena uusiutuvien energialähteiden kehittäjät ovat kääntyneet kahteen virheelliseen strategiaan houkutellakseen investointeja: sähkön ostopalvelusopimuksiin (PPA) ja valtion tukien käyttöön.

PPAt ovat sopimuksia uusiutuvien energialähteiden tuottajien ja loppukäyttäjien, kuten teknologiajättien Amazonin ja Googlen, välillä, jotka auttavat vakauttamaan hintoja ja tekevät uusiutuvista energialähteistä houkuttelevampia sijoittajille. Kuitenkin PPAs:iin tukeutuminen herättää huolta uusiutuvan energian kehityksen hallinnasta, sillä nämä yritykset määräävät, missä ja miten uusiutuvia energialähteitä rakennetaan. Lisäksi yritysten PPAt ovat rajallisia, mikä rajoittaa niiden tehokkuutta laajemmassa energiasiirtymässä, sillä ne usein täydentävät olemassa olevaa fossiilisten polttoaineiden infrastruktuuria sen sijaan, että ne korvaisivat sitä.

Toinen strategia uusiutuvien investointien vakauttamiseksi sisältää valtion tuet, jotka voivat olla muodoltaan verokannustimia, uusiutuvien ostovelvoitteita ja hintasäätömekanismeja, kuten syöttötariffeja. Puhuja huomauttaa, että valtion interventio on ratkaisevan tärkeää uusiutuvan kapasiteetin kasvulle, erityisesti Kiinassa, jossa valtion tukemat hankkeet ovat merkittävästi vähentäneet tuuli- ja aurinkoenergian kustannuksia. Kuitenkin nämä tuet ovat poliittisesti alttiita, mikä johtaa nousu- ja romahdussykleihin uusiutuvassa kehityksessä, kuten nähtiin Vietnamissa vuonna 2020, jolloin epävarmuus tulevasta tuesta jätti kehittäjät epävarmuuteen.

Puhuja väittää, että todellisen uusiutuvan siirtymän saavuttamiseksi ja fossiilisten polttoaineiden riippuvuudesta pääsemiseksi huomion on siirryttävä voittoa tavoittelevista malleista. Nykyinen kapitalistinen lähestymistapa uusiutuvaan energiaan on riittämätön ilmastonmuutoksen torjumiseksi vaadittavalla kiireellisellä tahdilla. Sen sijaan puhuja kannattaa valtion johtamaa uusiutuvan energian rakentamista, viitaten New Yorkin osavaltion vuoden 2023 Build Public Renewables Act -lakiin harvinaisena esimerkkinä hallituksen määräyksestä kehittää uusiutuvia kapasiteetteja. Keskustelu päättyy viittaamalla Kiinan menestykseen aurinko- ja tuulivoiman kapasiteetin nopeassa laajentamisessa valtion rahoituksen avulla mallina tulevalle uusiutuvan energian kehittämiselle.

Kiinassa toiminnot ovat pääasiassa valtion tukemia tai valtion omistamia, mikä johtaa voimakkaasti säädeltyyn markkinaympäristöön. Tämä kontrolli on mahdollistanut Kiinan asentaa vuonna 2022 yhtä paljon tuuli- ja aurinkokapasiteettia kuin koko muu maailma yhteensä.

Keskustelu korostaa, että vaikka imperiaalisen ytimen on investoitava valtion omistamaan uusiutuvaan tuotantoon, energiasiirtymän ensisijaisen huomion tulisi olla imperiaalissa periferiassa, jossa odotetaan merkittävintä energian kulutuksen kasvua tulevina vuosikymmeninä. Kuitenkin historiallisten imperiaalisten hyväksikäyttöjen ja saalistavien lainajärjestelmien vuoksi periferiassa on suurempia haasteita julkisesti omistetun uusiutuvan energian rahoittamisessa verrattuna ytimeen.

Jotta globaali energiasiirtymä onnistuisi, imperiaalinen periferia tarvitsee merkittäviä investointeja valtion tukemiin uusiutuviin energialähteisiin, jotka on rahoitettava ydinalueelta ilman ehtoja. Tämä sisältää tarpeen ilmastokorvauksille, yksityisen velan perumiselle ja ydinalueen velvollisuuden maksaa ilmastovelka periferisille maille, jotta tarvittavat uusiutuvat investoinnit voidaan toteuttaa.

Puhuja puolustaa kaksijakoista lähestymistapaa energiaan: energian kulutuksen merkittävää vähentämistä degrowth-strategioiden avulla samalla kun investoidaan voimakkaasti valtion omistamaan uusiutuvaan kapasiteettiin. Huolimatta käsityksestä, että tällaiset investoinnit ovat kannattamattomia yksityisille sijoittajille, puhuja väittää, että 5-10 %:n tuotto tuottaisi silti voittoa hallitukselle, korostaen, että uusiutuvia investointeja tulisi pitää voittoina eikä tappioina.

Puhuja vaatii siirtymistä kohti demokraattisia valtajärjestelmiä, jotka asettavat ekologisen ja inhimillisen hyvinvoinnin voiton edelle. Tämä sisältää pitkäaikaisten tukien ja valtion tuen lisäämisen uusiutuvan energian tuotannolle, vaikka tämä lähestymistapa yksinään ei ratkaise markkinoiden riippuvuuden ja yksityistämisen perusongelmia.

Demokraattisesti suunnitellun ekososialistisen maailman visio esitetään olennaisena todellisen uusiutuvan energian siirtymän saavuttamiseksi fossiilisista polttoaineista. Puhuja esittää kysymyksiä siitä, miltä tällainen maailma näyttäisi ja miten se toimisi 100 % uusiutuvalla energialla, viitaten spekulatiiviseen fiktiovideoon, joka tutkii näitä ideoita.

Puhuja mainostaa Nebulaa, alustaa, jossa katsojat voivat päästä käsiksi eksklusiiviseen sisältöön, mukaan lukien yli 30 ArchEngine Climate -videota ja ennakkovapautuksia. Nebulaa kuvataan luojan omistamaksi alustaksi, joka mahdollistaa luovan vapauden ilman yksityisen pääoman rajoituksia, tarjoten 40 % alennuksen vuosittaisista tilauksista erityisen linkin kautta.